Tupakat ovat siirretty pysyvästi ulos

On aika siirtää tupakat ulos kasvamaan. Virginiantupakat siirretään kasvamaan puulaatikkoon ja palturitupakat ämpäreihin. Yksi virginiantupakoista on jäänyt kasvultaan pieneksi johtuen kenties kylmästä kevään säästä. Palturitupakan kukat ovat pölytetty pienellä pensselillä sillä hyönteisiä ei vielä ole paljoa liikkeellä.

Palturitupakka kukkii takatalvesta huolimatta

Palturitupakkaan on ilmestynyt kukkien nuput. Kukat ovat hyvin aikaisessa sillä toukokuun alussa on vielä kylmä eikä pölyttäjiä ole liikkeellä. Pölytyksen voi tehdä myös pienellä vesiväripensselillä. Palturitupakat saatettiin laittaa kasvamaan liian aikaisin. Kentites kuukautta myöhemmin alkanut kasvu olisi ollut palturitupakalle parempi.

Kasvit ovat otettu nyt sisään sillä ulkona sataa lunta. Takatalvi on saapunut koko Suomeen.

Tupakat ulkona

Tupakat ovat nyt olleet päivät ulkona. Parina yönä ne ovat siirretty sisätiloihin turvaan yöpakkasilta. Takarivillä ovat palturitupakat ja eturivillä virginiantupakat.

Toukokuun alku on enää reilun viikon päässä. Viimevuotinen lämmin toukokuu mahdollisti tupakoiden istuttamisen ulos jo toukokuussa.

Tupakat kasvavat vauhdilla

Tupakat saavat huhtikuussa jo paljon auringonvaloa ikkunan luota. Huhtikuun puolessavälissä ne voidaan siirtää päivän ajaksi ulos. Yöpakkasia tulee vielä usein, joten tupakat täytyy ottaa yöksi sisään.